Raflaava otsikko heti ensimmäisenä, kyseessä on tosiaan tuulen voimalla toimiva maanjäristin joka lähettää vaihtelevia ääniaaltoja maaperään. Kansanomaiselta nimeltään laite on "tuuliviiperö" ja sain idean Jurvalaiselta koristeveistomestari Oiva Kentalta kymmenkunta vuotta sitten, kun narisin veistossa markille ryömivistä käärmeistä. Oiva kehotti tekemään "tuuliviiperön", - niin minkä? Tuuliviiperö... kas hänellä on mökki tuolla rannikolla ja siellä oli käärmeitä riesaksi saakka, kerran hän teki kattoa ja tuli tikkaita alas kun niitä vilisti tikkaiden alla, hän astui yhden päälle. Sillöin hän harkitsi mökin myymistä... Hänelle Hiipakan isäntä Jurvasta kehotti tekemään tuuliviiperön. No hän värkkäsi sellaisen ja kas kummaa, käärmeet ja myyrät katosi markilta kokonaan. Sen jälkeen naapurit alkoivat valittamaan kun heidän pihoillaan oli käärmeet lisääntyneet riesaksi asti. No hän neuvoi heitäkin tekemään viiperön ja niin ne siirtyivät kauemmaksi.
Tuuliviiperön ideana on perinteinen lentokoneen näköinen runko pyrstöineen. Pyrstö kääntää runkoa tuulen suunnan mukaan. Toiseen päähän tulee potkuri, sen voi veistää puusta itse ja muovisia tekeleitä voi ostaakkin kaksi tai kolmilapaisena. Potkuri laitetaan runkoon kiinni niin että se pyörii kevyesti ja klapajaa.
Viiperön runko kiinnitetään puiseen tai metalliseen varteen, ennen varteen kiinnittämistä etsitään tasapainokohta ettei siitä tule liian etu- tai takapainoinen ja kääntyilee tuulen suunnan mukaan kevyesti. Varren toiseen päähän ruuvataan kiinni kolmen kg kokoinen kurkkupönttö, joka kailottaa potkurin klapinat ja narinat eli ääniaallot ympäristöön. Markilta etsitään sitten sen tuulisin paikka ja jos käytössä on vain yksi viiperö, se asetetaan mahdollisimman keskelle plassia että ääniaallot järistää tontin joka nurkaan. Kurkkupöntölle kaivetaan maahan kolo ja maata saa olla joku sentti sen päällä, että se tukee myös vartta. Myös kivillä vartta voi tukea. Kuvan viiperön puuvarren tein vanhasta katkenneesta reenaisasta ja se jäi hieman lyhyeksi mutta kumma kyllä, tuuli löytää sen.
Viiperö järistää maata vähintään sadan metrin säteellä. Kaupallisia ja sähköllä toimivia piippauskarkottimia on toki saatavilla, kuulopuheiden mukaan ne eivät ole kovinkaan tehokkaita ja elukat tottuu niiden ääneen. Tämän viiperön ideana on se, että ääniaalto ja maanjärinä muodostuu potkurin vaihtelevista kierrosnopeuksista joihin elukat eivät niinkään helposti totu. Vanhassa viiperössä jonka mukulat kiskoivat maasta irti, oli litran maalipurkki varressa kiinni ja sekin piti myyrät ja käärmeet hyvin loitolla. Sen jälkeen kun se kiskottiin maasta pois ja en pariin vuoteen tehnyt uutta, käärmeet palaili markille. Viimme kesänä niistä yksi makaili portailla ja kuusi muuta tuli joka ilmansuunnasta.