Plasmic Transition Process

Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja TOP » 08.01.2010 19:45

Morjens,

Lieneekö otsikon mukainen asia tuttu kenellekään teistä?
Aiheesta löytyy tarinaa vaikkapa Googlesta hakusanalla "Josef Papp".
Kyseessä on kaasuseoksessa tapahtuva laajenemis-supistumisilmiö, josta väitetään saatavan mekaanista tehoa reilusti enemmän kuin mitä ilmiön käynnistämiseen vaaditaan sähkötehoa. Tuon lisätehon mahdollisena lähteenä pidetään sitä, että pari atomia fuusioituisi joka työsyklillä.

Pappin kerrotaan rakentaneen ensimmäisen polttomoottorikonversion jo 1960-luvulla. Pari patenttiakin Pappille on asian tiimoilta myönnetty. Pappin väitetään olleen hankala ihminen ja koska hän pelkäsi jonkun varastavan idean, niin mitään sen valmiinpaa ei vähään aikaan syntynyt. 1980-luvulla Papp päätyi kimppaan Robert Rohner -nimisen koneistajakaverin kanssa ja yhdessä Robertin veljen Tomin kanssa syntyi lopulta toimiva moottori, josta löytyy videoita YouTubestakin. Pappin kuoltua syöpään 1980-luvun lopulla moottoria ei kuitenkaan ole saatu toimimaan, sillä Papp ei kertonut kenellekään polttoaineena toimivan kaasuseoksen tarkkaa kaavaa.

Nyt kolmas Rohnerin veljes John on eläkepäivinään päättänyt elvyttää idean ja Rohnereiden veljesten välillä näyttää olevan täysi sota päällä: http://www.examiner.com/examiner/x-8199 ... 1-expected

Harmi sinänsä, sillä jos tuo todellakin toimii kuten väitetään, niin systeemillä voisi käyttää autoa pari vuotta yhdellä "tankkauksella" eli moottorin sylintereihin hermeettisesti suljetulla kaasuannoksella. Uusi täydennys maksaisi muutaman kymmentä euroa.

Lisää infoa kiinnostuneille:
http://www.pappengine.com (hyvä video etusivulla)
http://www.youtube.com/watch?v=3kQ9MdoKT7I


t. Olli
"All truth passes through three stages: First, it is ridiculed.
Second, it is violently opposed. Third, it is accepted as being self-evident."
-- Arthur Schopenhauer
TOP
 
Viestit: 141
Liittynyt: 08.01.2010 18:46

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja jussik5 » 08.01.2010 21:05

Morjesta Olli
Ja tervetuloa mukaan.

Kyllä on tullu Papp.it joskus luettua ja kytättyä tarkkaan,todella mielenkiintoinen konsepti.
Plasmatila ompi ihmeellinen ;)

Siinä on keksintö jonka kehittelyyn on hakattu rahaa, joskus aikoja sitten se oli 35 000 000 $
-68 Vuonnahan yksi sivullinen kuoli kun Volvon koneesta modifioitu moottori räjähti näytöksessä.
Mitähän kuuluu Klostermannille joka lähti 2000-luvulla kehittelemään sitä.
Klostermannin patentti http://www.google.com/patents/about?id=nhx6AAAAEBAJ

Lisää luettavaa jos jotakuta kiinnostaapi.
Hyvä artikkeli edesmenneeltä Eugene Mallowelta http://www.infinite-energy.com/iemagazine/issue51/papp.html
Lisäksi lehtiartikkelit RexResearchissä http://www.rexresearch.com/papp/1papp.htm

Lisäksi Rohners-sivusto http://rohnermachine.com/
"Jos tietäisit 3, 6 ja 9 suuremmoisuuden, sinulla olisi avain universumiin"
Nikola Tesla
Avatar
jussik5
Site Admin
 
Viestit: 1295
Liittynyt: 16.09.2009 17:43

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja TOP » 10.01.2010 13:11

jussik5 kirjoitti:Lisäksi Rohners-sivusto http://rohnermachine.com/


Tämähän on siis Bob Rohnerin sivusto.
Olin itse perehtynyt ohimennen Papp-juttuun muutama vuosi sitten, mutta vuoden 2008 lopulla tuli tarvetta etsiä lisää tietoa asiasta ja päädyin sitten lopulta John Rohnerin sivustolle http://www.plasmerg.com. Lähetinpä asiasta sähköpostiakin Johnille ja sain vastauksenkin. Vasta sen jälkeen olen saanut selville, että Rohnerin veljesten välillä näyttääkin olevan menossa aikamoinen kärhämä.

Harmi sinänsä, sillä tässä olisi kyllä todella mielenkiintoinen konsepti. Plasmerg-sivustolla kerrotaan suunnitteilla olevan tällaista voimanlähdettä käyttävä täysin sähköisellä voimansiirrolla varustettu auto. Väittävät olevan jotakin yhteistoimintaa myös Kiinan suuntaan.

Plasmerg-sivustolla lupailtiin vuoden 2008 lopulla viiden koemoottorin olevan valmiina tammikuussa 2009. Nyt niitä lupaillaan vuoden 2010 puolivälissä. Kuinkahan käynee...

t. Olli
"All truth passes through three stages: First, it is ridiculed.
Second, it is violently opposed. Third, it is accepted as being self-evident."
-- Arthur Schopenhauer
TOP
 
Viestit: 141
Liittynyt: 08.01.2010 18:46

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja Vipunen » 11.01.2010 05:09

Tuo Josef Pappin moottorin toiminta on hyvin mielenkiintoinen ja tuolla toisaalla satuin lukemaan erinomaisen jutun tällä euroopan vanhimmalla kielellä ;-). Siinä mielenkiintoni kohdistui erityisesti seuraavaan: "Yksi asia, jota Papp ei kuitenkaan suostunut paljastamaan Rohnereille - eikä kenellekään muullekaan - oli tarvittavan kaasuseoksen koostumus ja valmistusprosessi. Papp valmisti kaasuseosta alkeellisen näköisellä laitteistolla ja kun tämä laitteisto lopulta rikkoutui, niin Papp ei pystynyt sitä enää kunnostamaan eikä siten valmistamaan lisää kaasuseosta."

Olisiko mahdollista, että tämä "alkeellinen" laitteisto olisi jonkun muun kuin Pappin tekemä? Mitä siitä on tiedossa? Ehkäpä ratkaisu löytyy sitä kautta?

Selatessani patenttipiirustuksia, mielestäni niiden mukaan itse kone ja sähköjärjestelmä on melko helposti rakennettavissa. Alustana voisi käyttää esim. 125 tai 350 kuutioisen Hondan moottoria, jossa männät liikkuu eri tahtiin ja limppu on tasapainoitettu tälle. Parapel twin moottorit taasen olisivat pitkäiskuisia, limppu painaa kymmenen kiloa, mutta männät niissä liikkuu rinnakkain. Toki on niitäkin modifioitu.

"Siinä on keksintö jonka kehittelyyn on hakattu rahaa, joskus aikoja sitten se oli 35 000 000 $"

Moniko on kuullut "Sampo Powerista", vapaamäntä moottorista? Se oli parikymmentä vuotta sitten Suomen suurin floppi ja johon paasattiin Suomen oloissa runsaat 350 miljoonaa markkaa. Projekti aiheutti myös ongelmia myöhemmin tehdyille, paremmille moottorikeksinnöille. Kukaan kun ei halunnut enää ottaa minkäänlaista riskiä uuden epäonnistumisen pelossa. Sampo moottorin ajatus sinänsä oli hieno, mutta kun sylinterin toisessa päässä jäi sytytys väliin, niin siinä ei peräseinä enää pidellytkään... http://www.tekniikkatalous.fi/uutiset/article142880.ece
"Kaikkea on opeteltu, mutta kaikkea ei ole käsketty teherä".
Könnin mestari
Vipunen
 
Viestit: 345
Liittynyt: 02.10.2009 01:51

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja jussik5 » 11.01.2010 21:11

;)
Eipä tuo mikään salaisuus ole mitenkä jalokaasuja valmistetaan, ja näytettiinhän yhdessä videossa jopa Papp.in
itse käyttämä laitteistokin.

Ja sekin tiedetään että niitä oli seoksessa viisi, ja niistä kuudesta on varmaan rajattava Radon pois sen lyhyen puoliintumisajan takia.
Ja sitä Unukt... unuto ööh mikä se nyt on, ei vielä oltu keksitty, se muuten varmaan hoitas koko seoksen hommankin.

Joten meille ei jää kuin olemassa olevat viisi jalokaasua, helium, neon, argon, krypton ja ksenon.

Ja se mitä esim. Xenon värkkäilee fluorin ollessa hapettimena jättää enää hyvin vähän arvailujen varaan.
Ainaskaan sytkässä ei saa olla ennakkoo, muuten tulee rumaa jälkee ;)
"Jos tietäisit 3, 6 ja 9 suuremmoisuuden, sinulla olisi avain universumiin"
Nikola Tesla
Avatar
jussik5
Site Admin
 
Viestit: 1295
Liittynyt: 16.09.2009 17:43

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja penttinen » 11.01.2010 23:45

Enpä ole tuollaiseen törmännyt. Siistiä työtä ovat tyypit tehneet. minulle jäi vielä arvoitukseksi, että mikä konetta oikein käyttää. "palotilaan" tavitsee siis tulla paine, jotta mäntä saadaan tekemään työtä. Plasma, sekö leimahtaa jotenkin? Lämpöä ei näytä tulevan, koska jäähdytys puuttuu kokonaan. Tämä povaisi hyviä hyötysuhteita.

Kivaa tässä on se, että itsekin huomaan jämähtäneeni polttomoottorin (mäntä) kanssa kliseiseen ajatukseen: siellä pitää olla lämpöä, joka laajentaa kaasun, jotta saadaan työtä aikaiseksi.
penttinen
 
Viestit: 779
Liittynyt: 16.09.2009 22:13

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja penttinen » 12.01.2010 00:17

http://pesn.com/2009/07/18/9501554_Plas ... or_system/
tolla näytti olevan tietoa.

siis onks tuo tavallaan ionimoottori, mutta mäntäversio?
penttinen
 
Viestit: 779
Liittynyt: 16.09.2009 22:13

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja Vipunen » 12.01.2010 05:48

Tuskin Papp itse valmisti kaasunsa, pikemmin sekoitteli sillä yleisimpiä noista saa melko helposti "ilmapallo" kaupastakin. Ajoin muuta takaa.

Tuosta kuitenkin tuli mieleeni yks oma juttu kymmenen vuoden takaa, jossa seoksena on vesi plus muuta... http://vapaaenergia.ning.com/photo/vesi ... ext=latest
"Kaikkea on opeteltu, mutta kaikkea ei ole käsketty teherä".
Könnin mestari
Vipunen
 
Viestit: 345
Liittynyt: 02.10.2009 01:51

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja jussik5 » 12.01.2010 23:12

Tommonen sieltä löytyy.

"This engine is a multicylinder piston and crank design like today's car engines, but each cylinder is sealed with a charge of helium, neon, argon, krypton, and xenon. It has no intake or exhaust ports, nor even a radiator. Multiple electrodes of complex design produce what is believed to be a very hot electric discharge plasma in the noble gas mixture that reaches unusual conditions liberating energy from some yet unknown source that is about 100 times greater than the energy put into the electrodes. Roughly 1kW is needed from an alternator to run the engine controls and over 100 hp comes out."

Ja tommonen

"There are two parallels to explain this Plasmic Transition and power production of this motor in our world. First is natural lightning, which uses an almost identically similar Plasmic Transition Process; and the second is live steam which provides the same torque over rotational speed event characteristics. There is nothing in the ordinary internal combustion motor's operation that is comparable to either of these processes. "

"Plasma is not retained and "pulsed" as others have supposed. The plasma is recreated with each power stroke and returns to a steady state, a gas, on each return stroke, thus the name Plasmic Transition. Creation of the initial power and creation of plasma, for expansion, is derived from a fusion event with a side affect of a limited "chaotic" fission event causing a Plasmic Transition, contained in a sealed two-cycle rotating crankshaft motor system. This motor is a power system that crosses the previous borders of nuclear physics utilizing elements of each to advantage in the result."

Ja noin haastetaan Wikipedian jalokaasusivulla:
"The heavier noble gases have more electron shells than the lighter ones. Hence, the outermost electrons experience a shielding effect from the inner electrons that makes them more easily ionized, since they are less strongly attracted to the positively-charged nucleus. This results in an ionization energy low enough to form stable compounds with the most electronegative elements, fluorine and oxygen, and even with less electronegative elements such as nitrogen and carbon under certain circumstances."
"Jos tietäisit 3, 6 ja 9 suuremmoisuuden, sinulla olisi avain universumiin"
Nikola Tesla
Avatar
jussik5
Site Admin
 
Viestit: 1295
Liittynyt: 16.09.2009 17:43

Re: Plasmic Transition Process

ViestiKirjoittaja penttinen » 13.01.2010 01:27

Mutta siis mihin tämä oikein perustuu? Plasmaa poksautellaan kaasussa. Siis suomeksi: suuri jännitepurkaus kaasussa. Mistä se paine syntyy? itse olen plasmaa puuhailut tyhjiössä, enkä muistaakseni huomannut mitään painevaihtelua, tms. Eikä nuo plasmapallotkaan paljoa minulle pullistele. :mrgreen:

Kaasut näyttäisi olevan reagoimattomia. Mm. neonputkissa (kylmäkatodiputket) noita on sisällä eri värisävyjen vuoksi. Räjähtääkö sitten neonputki, jos sille tarjoaa yliannoksen sähköä?

Tuossa olis telineessä 1,4 litrainen foordin kone, pullo argonia löytyy myös, 10 kilovolttia DC:tä heti hyllystä, käämien kautta enemmänkin. Mitä ihmettä se siellä puhdaskaapissa täytteli ?

Mun täytyy varmaan ottaa iltalukemiseksi fysiikkaa..
penttinen
 
Viestit: 779
Liittynyt: 16.09.2009 22:13

Seuraava

Paluu Fysiikka

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron