Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

Valvoja: Yllapito

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja Kriitikko » 07.08.2019 12:01

Olisi mielenkiintoista tietää kuinka aivosähkönsiirrossa on otettu henkiloiden fysiologiset ja sähköiset eroavaisuudet huomioon. Käsittääkseni jokaisen henkilön aivojen anatomia ja synapsien paikat ovat hieman erillaisia. Vaikka tuntemukset sijaitsevat samoilla alueilla, niin te tuskin sijaitsevat taysin samoissa paikoissa Aistimuksetkin tuskin ovat täsmälleen samanlaisia. Tästä seuraa käsittääkseni se, että henkilön on mahdotonta aistia samoja asioita vaikka aivosähkökäyrä onnistutaan siirtämään toisen henkilön aivoihin. Lisäksi synapsit toimivat sähkökemiallisesti ja muisti ei ole pelkää sähköistä toimintaa.
Minusta tämänkaltaisissa siirroissa täytyisi olla jonkinlainen adapteri, joilla kohdehenkilöiden aivosähkökäyrät sovitetaan toisiinsa. Eli koehenkilöiltä tuliisi ensin kontroloiduissa olosuhteissa tallentaa eri tilanteiden aivosähkökäyrää ja sitten ohjelmallisesti sovittaa ne toisiinsa. Tarvittaisiin siis ohjelma, joka muutaa toisen henkilön tiedon/tuntemuksen sopivaksi vastaanottavan henkilön yksilölliseen aivotoimintaan. Muuten ei ole aistittavissa samoja asioita.
Muistaakseni suoralla aivotoiminnalla on saatu ohjattua jotain hyvin yksinkertaista toimintaa kunhan ensin opettelee muodostamaan aivoisaan ohjaamiseen tarvittavan ärsykkeen. Tästä on hyvin pitkä matka aivosähkökötoiminnan siistämiseen erilailla tunteviien henkilöiden kesken. Taikka sitten kaikista täytyy tehdä samanlaisia tasapäitä.
Kriitikko
 
Viestit: 71
Liittynyt: 01.11.2015 11:13

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja tesla » 07.08.2019 23:24

Tämän hetken kovimmat langattomat ajatusten varasteluvehkeet pystyvät lukemaan mieltä noin 80-85 prosentin välillä.
Vaikeatkin sanat kuten feodaalinen pystytään lukemaan toisten mielistä. Kuitenkin jos lähdetään suoraan ihmisen
NF:ään kiinni ja pyritään ottamaan henkilö osittain tai täysin hallintaan noin 10-15% ihmisistä ei vaan ole hallittavissa
aalloista ja taajuuksista riippumatta.

Lisätietoa saat ***sensuroitu***
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja Kriitikko » 09.08.2019 14:20

En usko tuohon 80-85% lukutarkkuuteen. Jos koehenkilön avoisähkökäyrää ei ole ennalta tallennettu koetilanteessa, niin tietyn asian seulominen on ymmärtääkseni mahdotonta. Ihmisen tai edes koe-eläimen hallinta on vielä vaikeampaa. Sähköisillä ärsykkeillä suoraan koe-eläimen aivokudokseen on saatu muistaakseni käynnistettyä hyvin yksinkertaisia primitiivisä pelko- tai mielihyväreaktioita. Näissäkin tilanteissa on taustalla ennaltaoppettelujakso ei siis spontaani reaktio ärsykkeeseen.
Kriitikko
 
Viestit: 71
Liittynyt: 01.11.2015 11:13

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja erkos » 09.08.2019 18:03

Flyback Transformer

(Teslan kysely 08082019)

En täysin ymmärtänyt kyselyäsi?
Flyback Transformer on yleisimmin käytetty ratkaisu 'monissakin eri virtalähteissä'! Siihen kategoriaan kuuluvat niin tietsikkoiden powerit, kännykkä- ym. laturit jne.

Itseltäni arvioin löytyvän jopa noin 90 'Flyback virtalähdettä'!

(Kerrottakoon tässä eräs ' munaukseni'! Minulla kun on useitakin akkukäyttöisiä työkaluja ja niihin toki akkujen laturit. Kävipä niin, että eräs Bosch akkulaturi lopetti toimintansa. Ok, koppa auki ja asiaa tutkimaan. Mittaus komponentti komponentilta näytti useimpien olevan kunnossa! Mitäs sitten tehdään?
Oma ratkaisuni oli: 'kun komponenttia löytyy, niin aloitetaan niiden vaihto...'. Mitä hittoa? Lähes kaikki komponentit uusittu – mutta latauslaite ei vaan toimi?!
Sattumalta eräs ystäväni, joka käyttää koko ajan ammatissaan lukuisia vastaavia tuotteita, pyysi minua 'korjaamaan samantapaisen vioittuneen laturinsa'.

Sain 'heureka ajatuksen'! Ainut komponentti johon en ollut kajonnut oli laturin verkkomuuntaja! Ja niinpä 'käytin paljon tinaimuria ja imusukkaa ja irroitin kaverini laturista verkkomuuntajan ja siirsin sen omaan laturiini. HELVETTI – OMANI PELASI LAAKISTA!!!! Kaverin laturi korjautui 'vain yhden palaneen tehokiven korvaamisella, mutta oman laturini HEITIN MÄKEEN!!!
Vaikka omat mittaukseni osoittivat, että oman vehkeeni muuntaja 'ollee kunnossa' (siis ei mitattavia oikosulkuja tms., niin ilmeisesti omassa verkkomuuntajassani oli sisäisiä oikosulkuja käämeissä, jotka 'löivät yli vasta kuormitettaessa ja estivät muun piiristön toiminnan(?).
Että sellainenkin oma kokemus 'Flyback muuntajan kanssa'!)

********
Google haku 'Flyback Transformer' antaa lukemattomia vastauksia ja Kuviakin!

* Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Flyback_transformer
* https://www.coilcraft.com/edu/flyback_transformer.cfm
* jne......

Eki
erkos
 
Viestit: 770
Liittynyt: 11.02.2018 01:25

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja erkos » 20.08.2019 04:16

Moikka.

Erkosin 'tarinoissa' on ollut hieman hiljainen kausi = auton remontointi on vienyt päiviä ja nuo orkestereideni syystreenitkin ovat alkaneet jne....

Tänä yönä havahduin pieneen asiaan, josta haluan mainita sellaisille 'mahdollisille foorumimme harrastelijoille', jotka 'kokeilevat/keksivät' jotain kiintolevyjen parissa.

* Lähdin taas kerran purkamaan yhtä 2.5 tuuman kiintolevyä (varmaan viidestoista!) tehdäkseni taas kerran uuden kokeiluversion 'Mini Alexey pyörittimestä'.

* Asiani on tällä kertaa vain kommenttiluonteinen.
* Kun puratte kiintolevyjä omiin tarkoituksiinne, niin eräs pieni, mutta erittäin tärkeä yksityiskohta tuli tänään esille.
* Kiintolevyn purettuanne on teillä 'läjä rompetta' = nippu pieniä ruuveja ja muita komponentteja.
- ja tässä asiani ydin:
- kuvassa olevassa kiintolevyssä oli muutamakymmen pienenpientä ruuvia, useitakin eri kokoja ja erilaisilla kannoilla. No so what! Kyllähän kiintolevyn koteloon saa helposti
kiinnitettyä 'omia asioitaan vaikkapa liimaamalla, MUTTA: on eräs POIKKEUS!!!!

* Harrastajien mielessä on toki aina ajatus varustaa noita levykiekkoja magneeteilla yms. ja siis sitten kasata pakka uudelleen ja pyörittää sitä.

* Ruuvit ovat yleensä erilaisia kannoiltaan, eri pituisia, erilaisia kierteitä, mutta:

* Usein se yksi/ainut ruuvi Jolla kiintolevypakka on kiinnitetty on erilainen!!!!
Älä hävitä sitä tai 'koko keikka kusee', eli et saa levypakkaa kiinnitettyä takaisin ilman tuota 'jostain syystä yleensä erilaista ruuvia' ja 'koko hommasi kenties kusee'!

Se siitä. Oman erikois-ruuvini 'tähän pyörittimeen' löysin melkoisen etsimisen jälkeen taskulampulla noin metrin päästä 'purkupaikasta'!

Eki

p.s. Oikella näkyy eräs useista 'tarkkuustyökalusarjoistani'. Hinta 6 euroa kotiinkannettuna ja todella 'tarkkuuslaatua'!




Kuva
erkos
 
Viestit: 770
Liittynyt: 11.02.2018 01:25

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja tesla » 30.08.2019 17:06

Huomasin Erkoksen superpalstan olevan jo koko Vapaanergiahistorian pisimpiä! Eiköhän kanneta korret kekoon ja pistetä
tämä ketju ylivoimaisesti eniten täyteen asiaa. Pelkkä Erkoksen läsnäolo riittää tuottamaan kolme-neljä romaania
vuoteen. Odotan innolla seuraavaa pulinaraporttia! T Erkos-orkesteri - fani

Kysely tässä myös Erkokselle. Onko kenties sinulla vanhaa ATK-rompetta kuten tietokoneen koteloita,
emolevyn kiinnitysruuveja, vanhoja näytönohjaimia, äänikortteja, hiiriä, litteitä monitoreita, kaapeleita, ihan toimivia
vanhoja emoja? Kovoja tuskin alan kyselemään kun ne kuitenkin purat ;))

Me kerätään ne ja kunnostetaan ja toimitetaan ihmisille joilla ei ole rahaa eikä ihmisarvoa. Ne on erittäin
kiitollisia kun saa toimivan vempeleen.
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja eki » 06.09.2019 22:47

Sinulle Tesla Ystäväni.

Ei menneistä tulisi kertoa, mutta miksi et kysynyt vuosi sitten!

Vein nimittäin Cruzbrokersin keruulavalle arviolta n. 50 kg! juuri kysymiäsi tuotteita!!!

Mutta ei siinä kaikki! Jos kaipaat saat minulta ainakin seuraavaa 'rompetta' (pääosin täysin toimivia) esim. seuraavasti.

* 3-4 17 tuuman kannettavaa (Ferrari, Asus, Fujitsu jne...)
* 5-6 kpl tallentavia kaapeli-/terrestial vastaanottimia (mukana yleensä k-ohjaimet, Hd, k-ohjeet, kaapeleita...)
* lukuisia Dvd ym. asemia
* monta kourallista ram muisteja - pari hires sanneria
* 5-6 erilaista modemia
* n. kilon verran kaipaamisiaisi 'pc' ruuveja'
ym.

Annappas kuulua itsestäs niin saat montakin 'banaanilaatikkoa'!

eki
eki
 
Viestit: 4
Liittynyt: 06.09.2019 21:23

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja eki » 06.09.2019 23:43

Sinulle vielä Tesla. Mainitsit 'sanat PC-Ruuveja'!

Minäpä kerron asiasta seuraavaa!

Minullahan oli yli 17 vuoden ajan yritys Fast Finland (tytär Fast-yhtiöineen).

Päätuotteemme olivat pc-video-tuotteet ja myös itse kasaamamme pc-laitekokonaisuudet.
Samoissa toimitiloissa toimi myös toinen pc-yritys joka kasasi ja toimitti räätälöityjä pc kokonaisuuksia sekä yksityisille että yrityksille. Se siitä, mutta pc kotelo ja komponenttitoimittajat olivat tuohon aikaan ylenpalttisia 'ruuvien suhteen'! Siis pc-kotelon mukana saattoi olla '50-100' kpl ylimääräisiä erilaisia ruuveja! Mietippäs hetken! Meidän 'pikkuputiikimme' kasasi muutama tuhat pc'tä. Tuo kumppaniputiikkimme arvolta 20.000 pc'tä.
Siis 'pcruuveja jäi 'yli' arviolta noin 'älä' suinkaan hymyile/naura' - arvio n. lähes parikymmentä MILJOONAA YLIM. PC RUUVIA!!! JA TÄMÄ ON TÄYTTÄ TOTTA!

JÄRJESTIMME ERÄILLÄ MESSUILLA PO. KUMPPANIYRITYKSEMME KANSSA 'ASIAKAS-/KÄVIJÄKILPAILUN! KYSYMYS KUULUI - MONTAKO PC-RUUVIA ON TÄSSÄ MALJASSA?

Kyseessä oli jättikokoinen maljakko täynnä 'pc-ruuveja'. Yksikään osaston kävijöistä ei osunut lähellekään punnittua arviota 80.000 kpl.

Vaikka olen osuuteni näistä jo aikaa sitten hävittänyt , niin kyllä minulta aina löytyy ainakin muutama kourallinen 'pc-ruuveja'!
eki
eki
 
Viestit: 4
Liittynyt: 06.09.2019 21:23

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 09.09.2019 22:34

miksi erkos jälleensyntyi ekinä?
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Parr tyyppisiä kokeiluja kiintolevyjen mekanismeilla

ViestiKirjoittaja tesla » 10.09.2019 00:42

Ei voi totta olla Erkos... Siis huh huh. -- - :D Meikä repes ihan täysillä ja luin ääneen kaverillekin ! :;--D
Oli kokolailla hauskaa tähän tylsään arkeen.

MAINIOTA!! just tulin takaisin Olkiluodosta sieltä Ydinvoimalalta ja hauskaa oli koko rahan ja rahattomuuden edestä!!
En ole lukenut näitä viestejä kun ei ollut tietokonetta ollenkaan mukana ja näin ollen olin pelkän puhelinyhteyden varassa.

Kyllä kiitos ... Koneruuvikokoelma erityisesti emolevyn kiinnitysruuvit ihan totaalisen loppu kun laboratoriomuutossa
katosi minne lie koko meidän 30 vuoden aikana keräämä tietokoneruuvilaatikko.

Otetaan kaikki muukin mahdollinen ja mahdoton vastaan, eli juuri nuo tarjoamasti välineet.
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

EdellinenSeuraava

Paluu Vapaa keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron