Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

Kaikki terveyttä sivuavat jutut

Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 17.03.2014 19:14

Tulipa tässä maanantai-illan aikana mieleen eräs asia jolla voi olla aivan erityistä merkitystä sähköallergian syntymiseen.

Kun ihmisen elimistöön kertyy eräitä alkuaineita sopivassa suhteessa toisiinsa ja tämmöinen henkilö joutuu vaikkakin vähäksi aikaa esim: langattoman radiotaajuuskentän vaikutukselle alttiiksi, aiheutuu hänelle siitä sähköylimäärä joka aiheuttaa sitten ne vaivat jotka sähköyliherkkyytenä tunnetaan.

Nykyisinä aikoina kun luontoomme on alkanut kertyä säteilysaasteita useista ydinenergia voimalaitosten räjähdysten seurauksena, kuten myös niistä useista ydinkokeista joita maailman historian aikana on tehty, on niitä säteileviä alkuaineita vaihtelevin määrin päätynyt myös ihmisen kehoon.

Nyt voisi olla yksi aiheen lähestymisen kannalta huomioitavaa että näille sähköyliherkkyyteen sairastuneille on voinut joitakin tiettyjä alkuaineiten isotooppeja kertyä elimistöön enemmän kuin taas joillekkin toisille.

Tiedän erään keksinnön jo 50 vuoden takaa jolla voidaan sähköistää kohde, pelkästään altistamalla näitä tiettyjä alkuaineita pieneksi hetkeksi vaikkapa kännykkäsäteilylle.

http://www.rexresearch.com/colman/colman.htm

niitä alkuaineita ovat mm. Fosfori, Cadmium ja Koboltti (lisäksi on myös muita).

Kun kännykkä säteilee korvanjuuressa ja aivokuoreen on näitä mainittuja alkuaineita kertynyt, en yhtään ihmettele jos aivojen lämpötila nousee, sillä nämä alkuaineet jotka luonnostaan eivät ole radioaktiivisia, muuttuvat kännykkäsäteilyn vaikutuksesta radioaktiivisiksi, vähäksi aikaa (noin tunniksi), ja mehän kyllä tiedetään mitä radioaktiivinen säteily aiheuttaa, -- SÄTEILYSAIRAUDEN!

Tämmöinen sähköyliherkkä varmasti kärsii oikeasti jo langattomien verkkojen "ristitulessakin", eikä tarvitse olla edes laitteen vieressäkään.

vielä herkemmin tämä asiantila muodostuu jos henkilön elimistöön on kertynyt SÄTEILEVIÄ alkuaineita, kuten metsäsieniimme kertynyttä Cesium 137 tai radioaktiivista Jodia, esimerkiksi Tsernobylin räjähdyksen jälkeen.

näillekkään alkuaineille ei tarvi paljon antaa radiotaajuuskenttää kun radioaktiivinen hajoaminen kiihtyy vimmatusti.

Olenkohan erehtynyt perusteellisesti tämän oivalluksen kautta sähköyliherkkyyden syntymekanismista vai olenko "ISKENYT NAULANKANTAAN"?

Jos asia on näin kun olen oivaltanut, johtaa väistämättä syyttävä sormi kohti YDINVOIMAN kannattajia ja Ydinenergia teollisuutta kohtaan.
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 18.03.2014 23:15

aiheeseen liittyvä uutinen, josta en ole samaa mieltä:

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaati ... uu/a973313
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 14.03.2015 21:46

Tämä se vielä puuttui, Loistevalaisimet onkin radioaktiivisia:

http://www.wiseinternational.org/node/173

Compact fluorescent lamps: a radioactive surprise

(March 9, 1990) As energy efficiency became a widespread concern following the oil price shock of the early 1970s, the lighting industry made significant strides in providing a range of lighting alternatives with improved efficiency and longer service lives.

some CFLs may use the help of ionizing radiation from a radioactive substance in a "starter" or "glow switch" to warm up the electrode and provide initial ionization, especially at low temperatures.

There are three radionuclides in common use in CFLs: Krypton-85 (Kr-85), promethium-147 (Pm-147), and tritium (H-3). These radionuclides are used in very small amounts - typically billionths of curies, known as nanocuries (nCi)
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja jussik5 » 14.03.2015 23:31

Eipä näytä olevan mitään huolta sytyttimien osalta.
These radionuclides are used in very small amounts - typically billionths of curies, known as nanocuries
"Jos tietäisit 3, 6 ja 9 suuremmoisuuden, sinulla olisi avain universumiin"
Nikola Tesla
Avatar
jussik5
Site Admin
 
Viestit: 1295
Liittynyt: 16.09.2009 17:43

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 31.05.2017 18:39

http://www.talouselama.fi/uutiset/jotai ... en-3439346

aika todistettu juttu?

kuka vielä haluaa nukkua kännykkä tyynyn alla....
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja tesla » 13.02.2020 14:51

Jos ongelmia sähkösäteitten kanssa niin eikus tämmönen tai laatikko - sinne sinä lepäämään sisään ja tuuletinkin pyörii kivasti itsestään!!
Overunitydotcom sanoo saksaksi tämä laatikko tuottaa virtaa koska absoroboi mikroaaltoja.

Onko näin??!?!?! Eikös ihan antennia nostamalla päästäisi suurempiin voltaarisiin tuloksiin?`No salettiin päästään?


https://www.youtube.com/watch?v=tv81b5U58rw

Sitten jotta ei tarvitsisi käyttää töpselisähköä omat valot on kanssa kivad systeemid:

https://www.youtube.com/watch?v=YdNkaZxHJek
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 29.03.2020 13:29

Ai sähköllä aktivoituva viruskanta???

https://www.youtube.com/watch?v=CWmcUl2VcEk

sehän on kuin sähköllä aktivoituva miina, tai siis radioaalloilla viritettävä pommi?
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja tesla » 30.03.2020 18:15

Siviili taas nosti kissan pöydälle !!

Minä annan sille maitoa lautaselta



https://thefreedomarticles.com/coronavi ... shumanism/

https://www.globalresearch.ca/5g-danger ... ty/5680503

http://www.cheniere.org/books/index.html

AIDS biological warfare
Cancer and the Unresolved Health Issues in the Biological Effects of EM Fields and Radiation
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 08.05.2020 22:31

Onko tuntunut viimeaikoina tämmöisiä tuntemuksia?



Abstract
Physiological effects have been observed in a human subject in response to stimulation of the skin with weak electromagnetic fields that are pulsed with certain frequencies near ½ Hz or 2.4 Hz, such as to excite a sensory resonance. Many computer monitors and TV tubes, when displaying pulsed images, emit pulsed electromagnetic fields of sufficient amplitudes to cause such excitation. It is therefore possible to manipulate the nervous system of a subject by pulsing images displayed on a nearby computer monitor or TV set. For the latter, the image pulsing may be imbedded in the program material, or it may be overlaid by modulating a video stream, either as an RF signal or as a video signal. The image displayed on a computer monitor may be pulsed effectively by a simple computer program. For certain monitors, pulsed electromagnetic fields capable of exciting sensory resonances in nearby subjects may be generated even as the displayed images are pulsed with subliminal intensity.

frequency near ½ Hz. The observed effects include ptosis of the eyelids, relaxation, drowziness, the feeling of pressure at a centered spot on the lower edge of the brow, seeing moving patterns of dark purple and greenish yellow with the eyes closed, a tonic smile, a tense feeling in the stomach, sudden loose stool, and sexual excitement, depending on the precise frequency used, and the skin area to which the field is applied. The sharp frequency dependence suggests involvement of a resonance mechanism
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Sähköyliherkkyys ja Sähköallergiset

ViestiKirjoittaja tesla » 12.05.2020 16:34

Ostoskeskuksessa perjantaina pistivät laitteen päälle - ihmiset halusivat juopua. Tunsin tuon impulssin. Ihmettelin. Sähköinen vaste oli sekä akustinen.

Kännyä käyttäessä samoin tuntee toisinaan ruudun vilkeen. Sitten ilmakehää väännetään HAARPilla jatkuvasti. Yleensä vedetään tuota puolta Hertsiä.
Sen voit kätevästi mitata kun kekkaat mitä signaalia lähdet pyydystämään. Noh mietipä... Jätkät vääntää hirveillä tehoilla ilmakehää ylös-alas kuin paljetta. Helsingin yläpuolella
on 40km palje. Sitä vedellään ylös ja alas tasan jokainen päivä. Sinne ruiskutetaan omat athmospheric injectionit joka päivä yleensä mereltä. Hirveitä tappavia myrkkyjä.
Mitä kaikkia efektejä syntyy sekundäärisinä tai primäärisinä kun vedetään valtaisaa massaa ylös alas? Vaikka mitä mitattavaa, joka vastaa suoraan tuohon mitattavaan signaaliin yhden suhde yhteen.

Tämä siksi kun kerran tämän palstalainen kysyi miten mittaan nuo alhaiset signaalit. Tässä vähän osviittaa. Kato esim. keinopilviä. Siellä näkyy kalansuomuja taivaan täydeltä.
Mittaa niiden toistumaväli. .. kas kas! Sinulla on nyt taajuus hallussasi ja sitten katso suunta. No niin nyt tiedät mistäpäin signaalia tykitetään. Yleensä monesta lähteestä yhtä aikaa.
Sekin näkyy kuvioissa vaikkapa aukenevana viuhkana. Ei se niin vaikeaa ole. Keinopilvet ovat yleensä matalalla ja niiden päällä toiset keinopilvet menemässä juuri päinvastaiseen
suuntaan. Paska liikkuu suuntaan ja toiseen yhtä aikaa.
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

Seuraava

Paluu Terveyteen liittyvät jutut

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron