Ahjohitsaus oli aikoinaan taito, jota ei monikaan seppä osannut. Tänä päivänä tuota ei osaa juuri kukaan, kun on erilaisia hitsauslaitteita alkaen puikosta mikkiin ja stikkiin sekä kaasuhitsaukseen hapella ja asetyyleenillä jne. Kerrotaan myös tarinaa, jossa Könninmestari oli kieseillä matkalla kaupunkiin kun kärryn aksila katkesi. Mestari ruuvasi aksilan irti ja kun lähellä oli sopivasti kyläsepän paja, häne meni sinne ja kysyi kyläsepältä saako käyttää hänen ahjoa liittääkseen katkenneet osat yhteen. Kyläseppä suostui ja niin Könninmestari kuumensi raudankappaleet ja liitti osat yhteen kaivaen taskusta jauhetta, jota ripotteli hekuvan liitoksen päälle. Kyläseppä ei ollut uskoa silmiään, pyöritteli niitä ja raapi päätään, tuumasi - jonset oo piru, niin soot Könni.
Tässä on linkki elokuvaan miten ahjohitsaus käy "klipparilta" sepältä ja se on myös hyvä opetuselokuva, miten ahjolla kuumennettut raudankappaleet hitsataan yhteen ja sen jälkeen rautavanne asennetaan puukehälle. Tehkää hyvin ja katsokaa tarkasti:
http://www.youtube.com/watch?v=BABMv_Kw0ToElokuvaan liittyvänä:
Kurpanseppä Rikhard Laurila oli maineikas neljännenpolven ja Könnin koulukuntaan kuulunut seppämestari Ilmajoen Nopankylässä. Sepäntöiden lisäksi hän toimi hevosajokaluseppänä pajassaan raudoittaen lukemattomia kiesejä ja rekiä, joita Nopankylässä valmistettiin kotiteollisesti vuosien 1869 - 1955 välisenä aikana.
Elokuvassa Rikhard Laurila näyttää miten raudan katkaiseminen tapahtuu, sen liittäminen takaisin yhteen ahjohitsaamalla ja miten vanne asennetaan pyöränkehälle paikalleen. Sepän sällinä on hänen poikansa Jussi Laurila, jota seppämestari juoksuttaa itse pistäen tupakaksi. Isäntä on myös seppä Vilho Talvitie ja komia liinakko suomenhevonen on hänen. Vilholla on kiire raveihin, kun vanne irtoaa kärryn pyörästä ja matka keskeytyy. Onneksi on "klippari" ja taitava seppä lähellä, joka osaa korjata sen. Elokuva on kuvattu Rikhard Laurilan pajassa vuonna 1966 Ilmajoen Nopankylässä. Valitettavasti paja on hajotettu ja paikalla kasvaa muutaman tiilen ja raudanpätkän seassa horsmaa.
Hevosajokalujen valmistus alkoi 1780 paikkeilla Ilmajoen Könnillä, jossa Könnin mestarien tiedoilla ja taidoilla lukuisat oppipojat ja sällit valmistivat vanhanajan suuria, koristeellisia ja raskaita kiesiä sekä vaunuja. Könnin koulukunnan oppilaiden mukana, hevosajokalujen valmistus kulkeutui ensin Kurikkaan, Samuli Kiskolan aloittaessa ensimmäisenä ja sittemmin hänen jälkeläistensä jatkaessa useassa sukupolvessa hevosajokalujen valmistusta Könnillä opittujen taitojen ja mallien mukaan. Mainittakoon että maineikas perinteenkerääjä professori Samuli Paulaharju oli hänen jälkipolvea.
Hevosajokalujen valmistus nousi tärkeäksi elinkeinoksi Kurikan ja Ilmajoen larvakylien torpparien ja mäkitupalaisten elinkeinona ja kotiteollisuutena. Täydellisesti verkostoitunut kotiteollinen valmistustapa, johon kuuluivat pyöräntekijät, nikkarit, sepät, maalarit, topparit ja myyntiin erikoistuneet, antoi mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä Suomen suurinmaksi ajokaluteollisuudeksi. Kärryt kulkivat talosta taloon työvaiheiden edetessä ja lopulta markkinoille myyntiin. Hevosajokaluja valmistettiin Ilmajoen emäkirkon larvakylissä tuhansia Nopankylän, viereisen Viitalankylän ja Kampinkylän alueella olevissa tuvissa sekä pajoissa.
1900 perustettiin Kurikan kusikivelle Kurikan ajokalukoulu Jaakko Huhtasen johdolla ja Kurikkalaisten puntimiesten rahallisella tuella sekä rovasti B.I.Södermanin innostamana. Opettajia ja oppilaita ajokalukoululla oli laajalti ympäri Suomen ja sivutoimipiste oli Alavudella, jossa valmistettiin useita palkintoja saaneet ja laadukkaat Pukkilan hevosajokalut. Kurikkalaisten ajokalujen valmistuksessa merkittävää osaa näytteli Kurikan käsityöläisten osuuskassa, joka koostui yhteenliittymänä useasta eri käsityön tekijästä ja jonka yhtenä tavoitteena oli laadun parantaminen. Suunnitelmia oli myös könninkellojen uudelleen valmistus. Merkittäviä perustajajäseniä oli opettaja ja valtiopäivämies Kaarlo Saari ja seppien seppä Oskari Fabiani Hanka. 1920 jälkeen hevosajokalujen valmistus teollistui ja jatkui larvakylien ohella Kurikaan perustetuissa tehtaissa.
Ajokaluteollisuuden myötä sen rinnalle syntyi ja kehittyi Suomen ensimmäinen Osuuskauppa ja Koskenkorvalla toimineet, ja myös ensimmäisenä aloittaneet Osuuspankki sekä Osuusmeijeri.
Muualla Suomessa merkittäviä ajokalujen valmistuspaikkakuntia olivat Uskela (Salo), jossa tuotanto oli vanhinta. Pohjanmaalla Lapfäärtti, josta tuotannon hiipuessa se siirtyi Ilmajoelle Könnille. Valkjärvi Itä-Suomessa lähellä Viipuria. Tuulos ja Hauho jossa myös tuotettiin runsaasti ajokaluja Etelä-Suomen tarpeisiin.
Elokuvan on suunnitellut, ohjannut, kuvannut ja leikannut Erkki Kuusisto ja se on SM palkittu vuonna1966 Kuopiossa. Elokuvan oikeudet omistaa Tapani Kuusisto. Erkki Kuusisto oli maineikkaan Kuusiston kärry- ja rekinikkarien suvun jälkeläisiä. Hän kuvasi paljon menneen ajan elämää, vanhoja työtapoja ja koosti niistä lyhytelokuvia, joita on myös televisiossa esitetty. Elokuvan alku- ja lopputekstit on tehnyt "Antero Vipunen" joka kuuluu samaan kärrynikkarien sukuun ja Könnin koulukuntaan.
http://www.matesla.fi/ajokalut/ajokal...