Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julkaisut

Nikola Teslan patentteja ja keksintöjä sivuavat aiheet

Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julkaisut

ViestiKirjoittaja tesla » 08.11.2013 03:26

Itselläni on kerättynä lähes kaikki Yhdysvalloissa aikaisempina vuosikymmeninä julkaistut Teslan keksintöjä sivuavat lehdet ja kirjat, osa myös fyysisesti. Sain sähköpostiini joku päivä sitten muutaman sivun parikymmentä vuotta vanhaa lehteä ja huomasin sen itseltäni puuttuvan. Tekijänoikeutta vastaavissa ei enää ole kun firmat ovat konkurssissa.
Lehden nimi on Extraordinary Science Magazine. Onko jollain lehteä alkuperäisenä myyntiin tai löytyykö skannattuna yhtään lisää sivuja tämä teknologia kun tuntuu olevan katoavaa luonnonvaraa ja poistuvan hitaasti mutta varmasti Googlen hakutuloksista.

Kiinnostukseni heräsi jo aiemmin kun ihmettelin miten ennenvanhaan ennen transistorien keksimistä saatiin pulssien kipinävälien elektrodit kestämään kun nopeus kuitenkin oli lennätinlaitteissa jopa 100.000 pulssia sekunnissa. Jos oletetaan roottorin olevan rautaa ja siihen painetaan edes hellästi kiinni messinkinen kontaktori palaa messinki valokaaren avustuksella nopeasti ja lennätin pitää pysäyttää ja huoltaa ja materiaalikustannukset nousevat. Jossain noissa lehdissä sivuttiin juuri tätä aihetta.

Jos lehteä kellään ei enää ole olemassa ja se on kuollut sukupuuttoon omat kokemukset mekaanisista kontaktoreista olisivat suotavia - näitähän Teslakin kokeissaan käytti. Lienee kuitenkin myös kehittänyt ns. solid state- tyhjöputkia ja omia diodeja miljoonien volttien kokeitaan varten. Onhan sähkölaitoksillakin valtavan kokoisia diodeja käytössä suurille ampeereille ja volteille. Niitä olisi hauska saada omiin kenttäkokeisiin.

Omista kokeista sen verran, että valokaari teki todella pahaa tuhoa muutaman minuutin aikana sekä elektrodeille sekä itse pyörivälle kontaktorille. Tämän jos olettaisi pyörivän edes tunnin tuho olisi melkoista. Kontaktorikiekko muistutti pikemminkin sorvia ja söi itsensä sisään kuparielektrodeihin. Myös itse teräksinen kiekko vahingoittui valokaaresta pahoin, vaikka järjestelmässä oli vain pari onnetonta miniakkua.
Joku ratkaisu pitää löytyä tai sitten voittaa Eurolotossa.
minut saa kiinni ainakin seuraavasti: renewallianced@hotmail.com
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 08.11.2013 19:03

Sitä lehteä tuskin Suomalaisilta löytyy myyntiin, sen verran on harvinainen täällä päin, ja kellä niitä täällä Suomessa on, niin hän ei niitä myy, koska tietää niiden arvon.

Kokeile jos löytäisit amazonin käytettyjen kirjojen myynnistä.

#
Valokaari katkojat:
Teslalla oli monen monta patenttia Elohopea katkojista, lienetkö huomannut?

Myöhemmin hän siirtyi käyttämään magneettikatkojaa, siis katkaisi valokaaren magneettikentän avulla, ja lopuksi hän asetti sen magneettikatkojansa vakuumiin, jolloin valokaaren tuhovaikutus pieneni.

Hän käytti myös useampaan osaan jaettua kipinäväliä, siis kipinävälejä jotka oli jaettu "kelluvilla elektrodeilla" moneen pieneen valokaareen.

Lue kirjaa: L. Graetz, Sähkö ja sen käyttö, Vuodelta 1922, sivulla 746, siellä selitetty seikkaperäisesti.

Pyöriviäkin katkojia on käytetty.

Sitten jos käytät wehnelt-katkojaa voit katkoa suurjännitettä myös elektrolyyttisesti jolloin purkausvalokaaren lähtö ja päätepiste jatkuvasti uusiutuvat, kun purkauspinta onkin nestettä, tällöin ne purkauskorroosio ongelmat ovat minimaalisia, eivätkä ainakaan "käy kukkarolle".

http://archive.org/stream/philtrans0326 ... 4_djvu.txt

http://www.pupman.com/listarchives/1998 ... 00251.html

http://www.google.com/patents/US2802157

Katsos tätä, lienetkö kokeillut kolikon kutistajaa:

http://www.capturedlightning.com/frames ... llery.html

Entäs tätä:

http://www.youtube.com/watch?v=rasp88nbsRw

Ompas aika tuhoisa valokaari:

http://www.youtube.com/watch?v=ZHRoth2SAsI
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 08.11.2013 19:11

Poulsenin katkojalla saatiin jopa 300 tuhatta värähdystä sekunnissa (300000), kipinäväli oli asetettu vetykaasuun ja voimakkaaseen magneettikenttään.

Ja frekvenssimuuntajalla ilman liikkuvia osia vielä tästäkin kaksinkertaistaa,nelinkertaistaa ja niin edelleen.

Tietolähde samainen L.Graetzin historiallinen teos, kirjassa on sivuja melkein 800.

tai myös:

http://earlyradiohistory.us/1910poul.htm
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 25.01.2014 01:31

Joku vitsinikkari on luonut uuden pikku pelin jossa seikkailee itse N.Tesla ja Edisonin hehkulamppu hirviöt:

http://www.funny-games.biz/tesla-war-of-currents.html
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja tesla » 21.10.2014 23:17

Miten toi frekvenssimuuntaja simppeliydessään toimii? onko se vaan shuntti valokaaren jälkeen? Mutta sanoit että sillä voidaan tuplata, sitten nelinkertaistaa etc.
Miten tämä jatko on tehty?

Koitin ettiä Graetz:in kirjaa enklanniksi netistä, ku suomen kieli on karmeeta luettavaa useimmiten mutta huonolla tuurilla. Graetz kirjoitti reippaasti ihmisille väärällä kielellä saksaksi.
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 22.10.2014 05:31

Olen aikoinaan saanut kaveriltani kyseistä kirjaa lainaksi (jonka etusivulla oli omistuskirjoituksena teksti Efr Elo, olisko ollut Efraim Elo jonka kirja tuo on joskus ollut), kopioin siitä aika monta sivua ja sisällysluettelon, huomaan että en ole kopioinut juuri sitä sivua jossa frekvenssimuuntajasta kerrotaan (s.259), enkä muista tarkkaa selostusta.

muistelisin että muuntajaan tuottama sanotaan ny vaikka 10000 Hz sini aalto tasasuunnataan mutta ei suodateta, saat 20000 pulssihuippua jotka sopivasti leikattuna syötät seuraavan muuntajan sisäänmenoon, sen jälleen tasasuuntaat, saat 40000 pulssihuippua, se taas seuraavaan muuntajaan, jne jne (80000-160000-320000-640000-1280000-........)

edittiä iltapäivällä:
Luinpas erästä vanhaa 1933 painettua kirjaa jossa puhutaan telefunken yhtiön "Staattisesta Jaksoluvun kahdentajasta" jossa kaksi erillistä kolmikäämityksistä muuntajaa kytketään yhteen kolmannesta käämistä, toiseen käämitykseen kytketään tasavirta ja ensimmäiseen käämitykseen tulee se taajuus joka halutaan kahdentaa eli yhtä kuin frekvenssimuuttaja.
Tasavirta tekee muuntajassa sen että se magnetoi muuntajan kyllästysrajaansa, ja kun muuntajaan syötetään vaihtojännite niin muuntajan kolmannesta käämistä tulee ulos vain toinen puoliaalto.

Vielä maininta kolmansien käämien kytkennästä näissä kahdessa erillisessä muuntajassa, ne täytyy kytkeä vastakkain, jolloin taajuus kaksinkertaistuu.

Voisin koittaa ottaa tuosta kirjan sivusta skannin niin saadaan ehkä parempi selitys kuin tää mun sekava sellainen.

Tämän minun kopion etulehdellä olevat tekstit, jos ne vaikka auttaisi löytämään suomenkielisen kirjan:

Sähkö ja sen käyttö, kirjoittanut L. Graetz, suomennos 20.saksankielisestä painoksesta, Sisältää 717 kuvaa, Porvoossa Werner Söderström Osakeyhtiö, Suomenkielisen laitoksen alkusanat on laatinut E.A.Tunkelo
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja tesla » 23.10.2014 00:04

_Danke Schön! Ota ihmees kopsut ja jos jaksat niin piirrä toi kolmaskäämi-juttu ja muuta mitä mainitsit ihan simppelillä piirto-ohjelmalla. Muutama viiva riittää!!
Luulen ymmärtäväni sen mutten oo varma. Se on kans ollut yhden Jenkkitiedemiehen oma keksintö ku kaikkihan aina keksitään uudestaan. Mutta en toki oo varma. Löysinpäs tän 330 patentin miehen, jolla on joku vastaava patentti. Ukon patenteista vain 100 on julkisia. Muita on löytänyt.
Kaverin nimi: Ernst Alexander
http://www.edisontechcenter.org/GEresearchLab.html
löytyy muutama mahtava kuva salamatestauskeskuksesta!

Eric Dollard puhu joskus Alexanderista niin Go-oglasin.

Kiitoksia aina supernopeista vastauksistasi! :D
tesla
 
Viestit: 645
Liittynyt: 05.11.2013 08:40

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 23.10.2014 21:51

Jos kytket ulostuloissa A1 - B2 kanssa yhteen ja A2 - B1 kanssa yhteen, mitä huomaatkaan oskiloskoopin kuvassa tapahtuneen kun systeemi on toiminnassa, aallot ei kumoa toisiaan vaan summautuvat yhteen, siten että kun negatiivisen puolijakson kohta on ajallisesti juuri 180 asteen vaihesiirrossa niin, ulostulojen navat juuri yllä mainitulla tavalla kytkettynä tuottaa ulostuloon taajuuden f1 kertaa 2, skannia tässä:
Liitteet
telefunken12x.jpg
Periaatteelline idea jaksoluvun kahdistajasta (tuplaajasta)
telefunken12x.jpg (221.87 KiB) Katsottu 12499 kertaa
telefunk1.jpg
Staattinen jaksoluvun kahdistaja Telefunkenilla
telefunk1.jpg (442.82 KiB) Katsottu 12500 kertaa
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 20.12.2014 22:04

Nyt en puhu tuhoisasta valokaaresta, vaan tietyn mittaisesta purkauskipinästä ja Teslan idean mukaan useaan osaan pätkitystä valokaaresta.

Viimeksi näin Kyseisen useaan osaan katkotun kipinäpurkausvälin toiminnassa kun kävin jokunen vuosi sitten Tesla museon näyttelyssä Otaniemessä.

Siellä oli noin metrin korkuinen Tesla kela joka tuotti mukavia salamoita, huomasin siinä olevan staattisen kipinäpurkausvälin joka oli koottu kupariputki pätkistä, niiden väleissä leimahteli pieniä kipinöitä laitteen toimiessa.

Mikäpä oli moisen hässäkän tarkoitus? minulle on vuosien saatossa pikkuhiljaa tullut selväksi mitä Tesla tavoitteli kipinävälin pienentämisillä, pieniin väliköihin, hän tavoitteli samaa ilmiötä jonka olen saanut havaita omissa kokeissamme:


https://www.youtube.com/watch?v=Z3_exKrdvTs

kun käytetään viritettyä kipinäväliä mitoilla 1,1 mm - 0,9 mm, syntyy omituisia hypersuuria iskupulsseja, ja kun käytetään suurjännitelähdettä jossa jännitettä ei voi juuri alentaa, joudutaan asettelemaan monta peräkkäistä pientä kipinäväliä sarjaan, jotka kaikki on 1,1 -0,9 mm pitkiä.

Suosittelen nimimerkki Teslaa kokeilemaan, mutta varoituksen sana: Älä polta skoopin sisääntuloa, sillä minä ja kaverini poltettiin jo.
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Re: Teslan teknologiaa ja tuhoisaa valokaarta sivuavat julka

ViestiKirjoittaja siviili2003 » 15.02.2015 16:03

Tähän keskustelunaruun liitän Ron Kovacin artikkelin lehdestä: Extraordinary Science Jan/Feb/Mar 1994 jossa käsitellään Teslan erikoisia ilmiöitä, kuten vaikkapa PALLOSALAMAT, Teslan Oskiloskooppi

Arkistoni Helmiä suorastaan.

¤
Liitteet
roncovac7aosc.jpg
Sivulla 7 tarkennettu skannaus Teslan originellistä OSKILOSKOOPISTA
roncovac7aosc.jpg (397.35 KiB) Katsottu 12021 kertaa
roncovac7a.jpg
Sivu 7
roncovac7a.jpg (435.21 KiB) Katsottu 12021 kertaa
roncovac6a.jpg
Sivu 6
roncovac6a.jpg (559.62 KiB) Katsottu 12021 kertaa
roncovac5a.jpg
Sivu 5
roncovac5a.jpg (549.31 KiB) Katsottu 12021 kertaa
roncovac4a.jpg
Sivu 4
roncovac4a.jpg (646.17 KiB) Katsottu 12021 kertaa
roncovac3a.jpg
Sivu 3
roncovac3a.jpg (412.54 KiB) Katsottu 12021 kertaa
roncovac2a.jpg
Sivu 2
roncovac2a.jpg (471.74 KiB) Katsottu 12021 kertaa
roncovac1a.jpg
Eka sivu artikkelista
roncovac1a.jpg (541.16 KiB) Katsottu 12021 kertaa
Viimeksi muokannut siviili2003 päivämäärä 17.02.2019 05:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
siviili2003
 
Viestit: 2908
Liittynyt: 16.09.2009 20:08

Seuraava

Paluu Teslan teknologia

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa

cron